lauantai 16. helmikuuta 2013

Naisten palkkapäivä


Joskus lokakuun lopulla se taas koittaa, Naisten palkkapäivä.

Palkansaajien tutkimuslaitos on juuri julkaissut raportin ”Sukupuolten välinen palkkauksellinen tasa-arvo yksityisillä palvelualoilla”. Siinä selvitettiin naisten ja miesten välisiä palkkaeroja kaupan alalla sekä kiinteistöpalvelu-, matkailu- ja ravintola-alalla vuosina 2007–2010. Tiivistetysti raportin sisältö antaa ymmärtää, että palkkaero kaventuisi, jos miehet tekisivät enemmän osa-aikaisia ja määräaikaisia töitä. Pätkätöistä saa aina huonompaa palkkaa.

Vuonna 2006 käynnistettiin kolmikantainen samapalkkaisuusohjelma, jossa ovat mukana hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt. Ohjelman tavoitteena on naisten ja miesten välisen palkkaeron kaventaminen 20 prosentista 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Aikaa on päästä maaliin kaksi vuotta.

Niin, se Naisten palkkapäivä. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK vietti sitä viime vuonna 26. lokakuuta. Järjestö luovutti tasa-arvoasioista vastaavalle ministerille Paavo Arhinmäelle Kalle Mustosen tekemän Naisen euro -puuveistoksen, jossa on tyylitelty euron kolikko ja siinä palkkaeroa kuvaava aukko.

Naisten palkka oli viime vuonna keskimäärin 82,4 prosenttia miesten palkasta; loppuvuoden naiset tekivät ilmaista työtä. Tekisivätkö miehet? Veisivätkö jalat vikisemättä työpaikalle, vaikka naisille maksettaisiin mukisematta?

Lue myös kirjoitus Nainen: tee miehen työ! (Womanoidi, lokakuu 2011)