sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Frogimamma asialla: Lapsiystävällinen Hämeenlinna


UNICEF on myöntänyt ensimmäisen Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, ja sen on saanut Hämeenlinna. Perusteluna UNICEF mainitsee, että Hämeenlinna on sitoutunut toteuttamaan lasten oikeuksien toteutumista. Kaupunki ja UNICEF ovat yhdessä kehittäneet toimintamallia, jotta muutkin kunnat voisivat soveltaa tuloksia omaan toimintaansa. 

Mallin esikuva löytyy maailmalta, jossa ajatusta on toteutettu vuodesta 1996 lähtien. ”Lasten ja nuorten omien mielipiteiden kunnioittamisessa ja esille saamisessa Hämeenlinnan malli antaa ajateltavaa kuntapäättäjille. Etenkin taloudellisesti vaikeina aikoina lasten oikeuksia on kunnioitettava”, muistuttaa Suomen UNICEFin edustaja Ira Custódio.

Lapsilla ja nuorilla on Hämeenlinnassa ollut vuosia käytössä erilaisia vaikuttamiskanavia kuten V-päivä eli vaikuttamispäivä. Tänä vuonna lapset ja nuoret ovat lisäksi voineet itse vaikuttaa kaupungin heille antaman rahan käyttöön.

Lapsiystävällinen kunta -tunnustus on voimassa kaksi vuotta. Ensi vuonna lapsiystävällisyyttä lähtevät tavoittelemaan Lahti ja Rovaniemi. Mallin on tarkoitus olla avoin kaikille kunnille vuonna 2015. Kuntien talousvaikeudet ja säästökuurit varmasti syövät sekä rahaa että päättäjien energiaa, mutta toivottavasti molempia löytyy jokaisessa kunnassa, kunhan pahin taantuma on selätetty.

Hienoa, Hämeenlinna, ja onnea ainakin meidän kaikkien äitien ja isien puolesta!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Ensimmäisiä naisia: Amelia Earhart


Kaikki ensimmäiset naiset eivät asu ja elä presidentin puolisoina. Ensimmäisiä naisia tarvitaan muuallakin.

Yhdysvaltalainen Amelia Earhart lensi ensimmäisenä naisena Atlantin yli vuonna 1928. Hän ei itse saanut olla ohjaimissa vaan hänen tehtävänään oli pitää lentolokia. Vasta vuonna 1932 Earhart ylitti Atlantin yksin.

Maailmanympäryslentoa Earhart yritti vuonna 1937, mutta hän katosi jäljettömiin Tyynellämerellä loppumatkasta. Earhartin viimeisellä lennollaan käyttämä kone oli tuolloin huippumoderni Lockheed Electra 10 E. Earhart julistettiin kuolleeksi tammikuussa vuonna 1939.

Lentäjäpioneerin muistoksi perustettu Amelia Earhart Fellowships -rahasto tukee nuorten naisten väitöskirjaan tähtäävää opiskelua ja tutkimustyötä.