Alkavan vuoden kunniaksi astuin äidin rooliin. Hieman myöhemmällä iällä äitiyteen tutustujana on jo pidempään ehtinyt pohdiskella, mitä kaikkea lapsi oikein tarkoittaa – mitä äidin rooli lapselle antaa ja mitä se lapselta vaatii, kumpi kasvattaa kumpaa, miten roolit sekoittuvat vain eriytyäkseen jälleen.
Ja onhan noita, näkökulmia, myös Frogimamman aprikoitavaksi:
Lapsi on tabula rasa. Äitinä saa olla mukana kirjoittamassa tyhjään tauluun lapsen identiteettiä. Onko se mahtava mahdollisuus vai hirveän iso haaste?
Lapsi on tutkimusmatkailija. Kun lapsi tutustuu itseensä, ympärillään oleviin ihmisiin sekä erilaisiin asioihin, paikkoihin ja tapoihin, äitikin voi löytää aivan uusia juttuja. Mitä kohti lasta on kannustettava? Miltä tekee mieli suojella, myös itseään?
Lapsi on uusi kello. Aikakäsitys voi lapsen kanssa muuttua moneen kertaan. Aika menee joskus nopeammin ja joskus hitaammin kuin ilman lasta. Kun yhteen rytmiin on juuri alkanut tottua, saattaa jostain ilmestyä täysin uusi, joka sekoittaa kaikki arjen tunnit. Paljonko on riittävästi aikaa mihinkin?
Lapsi on taimi. Äidin on ruokittava ja hoidettava lastaan, jotta se nousisi pienestä alusta vahvaan kukoistukseen tai ainakin terveeseen, normaaliin kasvuun. Ohjeita ja neuvoja riittää, mutta mitkä niistä juuri tämän taimen kohdalla jouduttavat, mitkä tukahduttavat kasvua?
Lapsi on laina. Ennen syntymää lapsi on täysin riippuvainen äidistään. Muita ruokkijoita ja hoivaajia ei ole tarjolla vaihtoehtoina. Siinä vaiheessa, kun lapsi oppii ryömimään, konttaamaan ja kävelemään, hän alkaa tehdä sitä myös poispäin äidistä. Niinkö pian alkaa pitkä mutta varma luopuminen?
Lapsi on totuuden torvi. Aikuisikään mennessä on jo ehtinyt omaksua tiettyjä totuuksia elämästä ja maailmasta. Sitten tulee pieni ihminen, joka saattaa ravistella näitä totuuksia. Voiko totuus olla toisenlainen kuin on aina luullut? Voiko se läpsäyttää korville?
Lapsi on tulevaisuus. Lapsi on koko ajan muuttumassa, kehittymässä, menossa kohti uutta ja suurempaa. Mihin voi äitinä tarrautua, jos joskus tuntee halua pysäyttää hetki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti