Finnair ja naiset

Valtion omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä, Heidi Hautalaa, voi mielestäni hyvällä syyllä pitää toimen naisena. Hän päätti ottaa, vaikka hetken empimisen jälkeen, uuden kurssin Finnairin suhteen. Hän myös uskalsi tunnustaa, miten pahaa jälkeä toistuvat, Finnairin johtoa ja sen toimintaa koskevat lööpit voivat tehdä. Ministeri ei vain tyytynyt pahoittelemaan tilannetta ja moittimaan syyllisiä vaan erotti lähes koko Finnairin hallituksen.

Sen sijaan naisena on pakko ihmetellä Finnairin hallituksen naispuolisia jäseniä: Satu Huberia, Ursula Raninia ja Elina Björklundia. He olivat mukana päättämässä myös toimitusjohtaja Mika Vehviläiselle myönnetystä ylimääräisestä 180 000 euron palkkiosta. Tämä niin sanottu allekirjoitusbonus katsottiin aiheelliseksi maksaa korvaukseksi siitä, että Vehviläinen menetti palkkioita edellisestä toimestaan. Ja tämä bonus katsottiin aiheelliseksi salata. Huber, Ranin ja Björklund eivät tainneet tulla ajatelleeksi, että he saattavat olla tekemässä karhunpalvelusta naisille, jotka toivovat lisää naisia yritysten hallituksiin. Jos he edustavat naisia, jollaiset pääsevät päätöksentekoon merkittävien yritysten hallituksissa, en kannattaisi naiskiintiöitä.

”Jos naistenpäivä oli aiemmin proletariaatin päivä, nyt laitetaan lasikattoa helisemään.” Hauska, ellei sitten surkuhupaisa, sattuma on se, että tämä lausahdus löytyi naistenpäivänä 8.3. Talouselämä-lehden artikkelista. Siinä puhuttiin hyvistä puolista, joita naisten saaminen hallituksiin toisi mukanaan, sekä mentorointiohjelmasta, jossa joukko huippujohtajia sparraa naisjohtajia. Liekö Finnairin hallituksessa istunut naiskolmikko tullut miesjohtajien sparraamaksi vai itsensä narraamaksi? Vai olivatko hekin vain yksinkertaisesti kuorimassa kermaa toimintatavoista välittämättä?

Koska valtionyhtiöiden hallituksissa on oltava naisia 40 prosenttia, toivoa sopii, että Finnairin hallituksen uudet naisjäsenet osaavat olla toimissaan tahdikkaampia kuin Huber, Ranin ja Björklund. Toivoa sopii, että he ajattelevat ensin edustamansa yrityksen etua, sitten naishenkilöstön ja naisten etua ylipäätään ja sitten vasta omaansa. Onhan kyse kuitenkin vain luottamustoimesta – ja ennen kaikkea luottamustoimesta.

Toisesta sukupuolesta

”One is not born a woman, one becomes one.”

Näin on lausunut Simone de Beauvoir, 1908–1986 elänyt ranskalainen kirjailija, filosofi ja feministi. Hänen vuonna 1949 ilmestynyt kirjansa Toinen sukupuoli (Le deuxième sexe) pääsi Vatikaanin kiellettyjen kirjojen listalle, sillä kirjailija ilmaisi puoltavansa laillista aborttia.

Beauvoirin naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan -ajatus on mielenkiintoinen. Sitä on tulkittu niin, että yhteiskunta sosiaalistaa naiset toisiksi suhteessa miehiin, yhteiskunnan vahvempaan puoliskoon. Siksi nainen on tuomittu jäämään vähemmäksi, mihin hänet myös kasvatetaan. Naisilta on yritetty viedä vapaus määräämällä heidät ylläpitämään elämänprosessia, ei rakentamaan uutta: kun nainen yrittää toimia, ”hänen päänsä kumahtaa kattoon”. Beauvoirin mielestä tämä ei kuitenkaan ratkaise kenenkään kohtaloa, vaan ihmisen on saatava tavoitella taivaita. Ja vapaus tulisi suunnata ”konkreettisessa toiminnassa ihmisyhteisöön”.

Toinen sukupuoli on naiseuteen liittyviä arvoja ja merkityksiä käsittelevä feministisen filosofian klassikko, josta on ilmestynyt täydellinen suomennos. Kaksiosainen teos kattaa osat Tosiasiat ja myytit sekä Eletty kokemus.

Onko nainen poikkeama normista – siis miehestä? Kuuluuko naiselle vapaus? Toteuttaako hän sitä myös antaessaan aikansa ja energiansa jälkikasvunsa kasvattamiseen ja kodin hoitamiseen? Voiko nainen olla jopa vapaampi kuin mies, kun hänellä on enemmän rooleja valittavanaan?

Näitä pohtien toivotan arvokasta naistenpäivää niin naisille kuin miehille!