keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Toisesta sukupuolesta


”One is not born a woman, one becomes one.”

Näin on lausunut Simone de Beauvoir, 1908–1986 elänyt ranskalainen kirjailija, filosofi ja feministi. Hänen vuonna 1949 ilmestynyt kirjansa Toinen sukupuoli (Le deuxième sexe) pääsi Vatikaanin kiellettyjen kirjojen listalle, sillä kirjailija ilmaisi puoltavansa laillista aborttia.

Beauvoirin naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan -ajatus on mielenkiintoinen. Sitä on tulkittu niin, että yhteiskunta sosiaalistaa naiset toisiksi suhteessa miehiin, yhteiskunnan vahvempaan puoliskoon. Siksi nainen on tuomittu jäämään vähemmäksi, mihin hänet myös kasvatetaan. Naisilta on yritetty viedä vapaus määräämällä heidät ylläpitämään elämänprosessia, ei rakentamaan uutta: kun nainen yrittää toimia, ”hänen päänsä kumahtaa kattoon”. Beauvoirin mielestä tämä ei kuitenkaan ratkaise kenenkään kohtaloa, vaan ihmisen on saatava tavoitella taivaita. Ja vapaus tulisi suunnata ”konkreettisessa toiminnassa ihmisyhteisöön”.

Toinen sukupuoli on naiseuteen liittyviä arvoja ja merkityksiä käsittelevä feministisen filosofian klassikko, josta on ilmestynyt täydellinen suomennos. Kaksiosainen teos kattaa osat Tosiasiat ja myytit sekä Eletty kokemus.

Onko nainen poikkeama normista – siis miehestä? Kuuluuko naiselle vapaus? Toteuttaako hän sitä myös antaessaan aikansa ja energiansa jälkikasvunsa kasvattamiseen ja kodin hoitamiseen? Voiko nainen olla jopa vapaampi kuin mies, kun hänellä on enemmän rooleja valittavanaan?

Näitä pohtien toivotan arvokasta naistenpäivää niin naisille kuin miehille!

Ei kommentteja: