tiistai 9. lokakuuta 2012

Tyttöjen päivä



Lokakuun 11. päivä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa omistettu erityisesti kehitysmaissa eläville tytöille. YK:n kansainvälisestä tyttöjen päivästä teki viime vuonna aloitteen kehitysyhteistyöjärjestö Plan.

Päivän tarkoituksena on saada maailmanlaajuista huomiota tyttöjen oikeuksille ja tyttöjen kohtaamille haasteille. Tytöt kärsivät poikia enemmän muun muassa aliravitsemuksesta, nälästä ja erilaisista sairauksista sekä koulutuksen ja hygienian puutteesta. Avioliitto alle 15-vuotiaana koituu monen tytön kohtaloksi: vaikka tietty taloudellinen turva olisi saavutettu, koulutus jää kesken eikä riippumattomuus toisesta sukupuolesta saati naisten oikeudet pääse toteutumaan.

Tyttöjen päivänä MTV3:lla on Plan-ilta lapselle. Finlandia-talo samoin kuin esimerkiksi Empire State Building, London Eye ja Niagaran putoukset valaistaan kirkkaanpinkeiksi. Plan julkaisee raportin kansainvälisestä kampanjastaan Because I am a Girl (Koska olen tyttö); raportissa seurataan 142 tytön elämää vuodesta 2007 vuoteen 2015.

Maailman tyttöjen asemaan parannusta ajaa myös YK:n tasa-arvojärjestö UN Women, entinen YK:n naisten kehitysrahasto UNIFEM. Sen tavoitteena on maailma, jossa on yhtä arvokasta syntyä tytöksi kuin pojaksi.

www.plan.fi
www.unwomen.fi

Ei kommentteja: