Kaikki ensimmäiset naiset eivät
asu ja elä presidentin puolisoina. Ensimmäisiä naisia tarvitaan muuallakin.
Janet Yellen on nimitetty
ensimmäisenä naisena Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajaksi. Lisäksi hän on
ensimmäinen demokraatti keskuspankin eli Fedin johdossa. Yellen luotsaa
avomarkkinakomiteaa, joka vastaa Yhdysvaltain rahapolitiikasta. Hän on sanonut
yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan täystyöllisyyden saavuttamisen.
Yellen on taloustieteen tohtori,
joka toimi presidentti Bill Clintonin talousneuvonantajana vuosina 1997–1999. Hän oli San Franciscon
aluekeskuspankin pääjohtaja vuosina 2004–2010 ja sen jälkeen Yhdysvaltain
keskuspankin johtokunnan varapuheenjohtaja.
Janet Louise Yellen syntyi 67 vuotta
sitten Brooklynissä, New Yorkissa, juutalaisperheeseen. Yellen on kuulemma sitä
mieltä, että nainen voi varsin hyvin onnistua luomaan huippu-uran, elämään
onnellisessa avioliitossa ja kasvattamaan lapsia. Ainakin hän itse on siinä
onnistunut.