keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ensimmäisiä naisia: Janet Yellen


Kaikki ensimmäiset naiset eivät asu ja elä presidentin puolisoina. Ensimmäisiä naisia tarvitaan muuallakin.

Janet Yellen on nimitetty ensimmäisenä naisena Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajaksi. Lisäksi hän on ensimmäinen demokraatti keskuspankin eli Fedin johdossa. Yellen luotsaa avomarkkinakomiteaa, joka vastaa Yhdysvaltain rahapolitiikasta. Hän on sanonut yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan täystyöllisyyden saavuttamisen.

Yellen on taloustieteen tohtori, joka toimi presidentti Bill Clintonin talousneuvonantajana vuosina 1997–1999. Hän oli San Franciscon aluekeskuspankin pääjohtaja vuosina 2004–2010 ja sen jälkeen Yhdysvaltain keskuspankin johtokunnan varapuheenjohtaja.

Janet Louise Yellen syntyi 67 vuotta sitten Brooklynissä, New Yorkissa, juutalaisperheeseen. Yellen on kuulemma sitä mieltä, että nainen voi varsin hyvin onnistua luomaan huippu-uran, elämään onnellisessa avioliitossa ja kasvattamaan lapsia. Ainakin hän itse on siinä onnistunut.

Ei kommentteja: