Frogimamma asialla: Suvaitsevaisuus kasvatusongelmana

Toisia ei saa vahingoittaa. Jokaista pitää kunnioittaa. Kaikki ovat tasa-arvoisia. Ketään ei saa loukata. Aina kannattaa uskoa hyvään ja tehdä hyviä asioita.

Jos sinulla on lapsia tai olet muuten tekemisissä lasten kanssa, jaksat todennäköisesti toistaa heille edellä mainittuja asioita ja ehkä osoittaa niitä myös teoissasi. Ja silti tiedät vähintäänkin muuntelevasi tai kaunistelevasi totuutta. Ainakin tällaisena päivänä, Ranskan käsittämättömien terrori-iskujen jälkeen.

Ranskassa on menehtynyt tähän mennessä 129 ihmistä, loukkaantuneista noin 80 on vielä kriittisessä tilassa. Ranska on samantapainen länsimainen, järjestäytynyt, demokraattinen ja suvaitsevainen maa kuin Suomikin – ei mikään sotaa käyvä, eripuraisten kansanryhmien täysin arvaamaton mellastuskenttä. Suvaitsevaisuus on kuitenkin siellä joutumassa kovalle koetukselle näin massiivisen ja mielettömän väkivallan seurauksena, samoin muualla Euroopassa. Suvaitsevaisuuspohdinnoilta ei säästy kukaan, joka joutuu selittämään itselleen ja etenkin lapsilleen, mitä on tapahtunut ja miksi.

Moni meistä on kävellyt samoja katuja, joiden varrella Isisin tekemiksi vahvistuneet terrori-iskut tapahtuivat. Jos lapsi kysyy, miksi kadut ovat täynnä poliiseja, ei hänelle oikein voi vastata, että siksi koska aikuiset ihmiset ampuvat toisia ihmisiä tavallisena perjantai-iltana ja uskovat tekevänsä hyvän ja arvokkaan teon. Huono vastaus olisi myöskin puhua sairaista yksilöistä ja yksittäisistä teoista, jotka eivät varmaankaan tule tapahtumaan toiste. Joskus riittää, että yhden tai muutaman ihmisen nyrjähtänyt ajatusmaailma saa riittävän monta kannattajaa, minkä seurauksena valtion, maanosan ja jopa koko maailman tasapaino horjuu.

Kuvittele asuvasi Pariisissa kadulla tai alueella, jossa asuu myös muslimeja. Tiedät, että sinun kuuluu kasvattaa lapsesi suvaitsevaisiksi ranskalaisiksi ja eurooppalaisiksi. Luultavimmin aidosti haluaisit sisällyttää suvaitsevaisuuden kasvatustavoitteisiisi. Miltä sinusta tuntuisi eilisen jälkeen kohdata kadulla, kaupassa, ravintolassa, junassa, kirjastossa, koulun pihalla, puistossa, työpaikalla tai ostoskeskuksen aulassa vähänkään epäilyttävältä vaikuttava henkilö? Pelkäisitkö? Halveksisitko? Säälisitkö? Ymmärtäisitkö edes hieman vaikka vaivoin? Vai vihaisitko vain? Vaikka et olisi menettänyt iskuissa läheisiäsi, missä vaiheessa ahdistuksen ja katkeruuden täyttämät tuntemukset valtaisivat ajattelussasi kanavan, jota pitkin aiemmin on saanut virrata edes jonkinlaisia suvaitsevaisuuden aaltoja?

Suomi lienee edelleen moneen muuhun maahan verrattuna lintukodoksi luonnehdittava asuinpaikka. Jos kuitenkin itse asuisin lähellä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta, johon on hakeutunut tai yrittäisi hakeutua rikollisen taustan omaavia ulkomaalaisia, en ole varma, haluaisinko ollenkaan tietää, millainen rikollisuus mahtaa olla kyseessä. Ja jos joutuisin päivittäin lähettämään lapsen kouluun omin neuvoin, suvaitsevaisuus saattaisi murentua pala palalta samaa tahtia kuin pelko kasvaisi.

On mahdollista, että tulevaisuuden Euroopassa budjetti- ja kestävyysvajeita olennaisemmaksi osoittautuu suvaitsevaisuusvaje. Arvostan äitejä, isiä, isovanhempia, lastenhoitajia, opettajia ja kaikkia niitä, jotka joutuvat kasvatustyötä toteuttaessaan ristiriitaisiin tilanteisiin. Ei ole helppoa olla kasvattaja ja huomata suvaitsevaisuusvaje itsessään, yhteisössään ja yhteiskunnassaan. Suvaitsevaisuuskasvatus on vaikeaa eritoten silloin, kun suvaitsevaisuusvajeelle näyttäisi olevan perusteltuja ja aivan ymmärrettäviä syitä. Juuri tällä hetkellä sellaisia tulee mieleen 129 + 300.