maanantai 19. joulukuuta 2011

Jouluksi tuoksuvaa yläpilveä

- Elämäniloiselle ja hauskanpitoa rakastavalle:
Luvassa raikasta, kukkaishedelmäistä tuoksua, jonka ennustetaan viipyvän suhteellisen matalalla usean vuorokauden ajan.

- Nuorekkuutta ja tyttömäisyyttä korostavalle:
Luvassa voimakasta makeutta mutta säännöllistä pirteyttä. Illan aikana tila muuttuu nuorekkaaksi tai ainakin puolinuorekkaaksi.

- Sensuellisuutta kaipaavalle:
Luvassa lämmintä ja iskevää itämaista tuulahdusta, joka jää paikoilleen päiväkausiksi.

- Dynaamisuudesta ja hienostuneisuudesta pitävälle:
Luvassa vuodenaikaan nähden poikkeuksellista orvokin ja ruusun tuoksua. Elegantti jakso voi valitettavasti jäädä lyhytaikaiseksi.

- Jännitystä haluavalle:
Luvassa jakso, jota leimaavat naisellisuus ja seksikkyys. Ennustetta on kuitenkin syytä tarkentaa myöhemmin.

- Eksoottisuutta arkeen hakevalle:
Luvassa melko heikkoja tuulahduksia, jotka tuovat mukanaan eksoottisia aromeja. Yöllä kannattaa varautua astetta voimakkaampiin virtauksiin.

- Perinteitä ja turvallisuutta kunnioittavalle:
Luvassa turvallista ja ajankohtaan nähden luonnollista tuoksua, joka kuitenkin voi haihtua hyvinkin nopeasti.

- Amerikkalaisen ylellistä mutta yksinkertaista tyylikkyyttä arvostavalle:
Luvassa hedelmäistä kukkaisuutta arjen ja juhlien pulssikohtiin. Muuttaa matalapaineen korkeaksi hetkessä.

- Mystistä tunnelmaa etsivälle:
Luvassa sykkivää aistillisuutta ja mystisyyttä, jotka voivat levitä hyvinkin laajalle idästä saapuvien ilmamassojen mukana.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Nainen ratissa haluaa seksiä


Otsikko on totta, jos on uskominen Saudi-Arabiasta kantautuvia uutisia. Ja miksei olisi.

Saudi-Arabiassa naiset saivat tänä vuonna äänioikeuden. He voivat myös ryhtyä ehdokkaiksi kunnallisvaaleissa, jotka tosin ovat maan ainoat vaalit. Mutta autolla ajaminen on edelleen kinkkinen ongelma miehiselle kulttuurille.

Virallisesti naisia ei ole kielletty ajamasta autoa, mutta ajolupia ei maassa myönnetä. Aiemmin tänä vuonna uutisoitiin naisesta, joka pidätettiin autoilun takia, vaikka hänellä oli yhdysvaltalainen ajokortti. Kesäkuussa paikalliset naiset järjestivät mielenilmauksen, jossa naisia kehotettiin tarttumaan rohkeasti rattiin. No, miehet sitten perustivat Facebook-ryhmän, jossa kehotettiin pahoinpitelemään rattiin tarttuvat naiset.

Sittemmin suureen autoilukeskusteluun on ottanut kantaa myös Saudi-Arabian poliisi. Se on viitannut yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan kuningaskunta jäisi kymmenen vuoden päästä ilman neitsyitä, jos naiset saavat ajaa autoa luvan kanssa. Kaiken kukkuraksi ajolupa naisille lisäisi homoseksuaalisuutta ja pornografiaa. Luultavasti Saudi-Arabiassa nähtäisiin naisautoilun sallimisen seurauksena myös mainoksia, joissa mies makaa konepellillä vähäpukeisena.

Saudi-Arabian liikenteessä kannattaa siis varoa naista ratin takana. Erityisesti jos sattuu olemaan miespuolinen poliisi, automekaanikko tai viaton ohikulkija.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Neitsyt Maria roolimallina


Jumalan äiti, ikuinen neitsyt, autuas taivaaseen otettu. Nöyrä, anteeksiantavainen, kärsivä äiti, köyhä mutta valittu nainen. Neitsyt Mariaa on pidetty Pyhän Hengen hedelmöittämänä, hyvin perinteisenä symbolina mutta myös symbolina nationalistisille päämäärille; teologian tohtori Elina Vuolan mukaan Maria esiintyy esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa naiskielteisen uskonnon ikonina.

Vuolan sanoin Maria on sekä mahdoton että haitallinen malli: ”neitsyt ja äiti samanaikaisesti, nöyrä ja kuuliainen, viaton tyttönen, jolla ei ole mitään tekemistä aikuisen naisen elämän kanssa”. (Helsingin Sanomat 26.8.2011)

Miten mahtuvat Marian rooliasuun seuraavat, mennyttä ja nykyaikaa edustavat naisroolit?

Köyhä, miehensä armeijalle menettänyt nainen, jonka kaikki lapset kuolevat matkalla pakolaisleiriin

Eurooppalainen, korkeasti koulutettu ja urallaan pitkälle edennyt sinkkunainen

Roomalaiskatolinen, Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu nunna

Lastensa isän murhasta syytetty nainen

Kotiäiti, jonka päivät täyttyvät omien ja mahdollisesti vieraiden lasten ruokkimisesta ja pesemisestä

Mieheksi syntynyt mutta sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt ja naisena olemiseen tyytymätön, sittemmin virallisesti sukupuolettomaksi luokiteltu henkilö

Maailmanpolitiikan keskeinen vaikuttajanainen

Erittäin sivistynyt, kapinat tappokäskyillä kukistanut naimaton kuningatar

Naispappi, joka ei saa tehdä työtään omassa seurakunnassaan

Mieheksi syntynyt, naiseksi muuttunut pappi

Prostituutiolla lastensa koulutuksen maksava äiti

Kriisialueella työskentelevä, terveytensä ja henkensä riskeeraava naislääkäri

Naispuolinen terroristi, joka uskoo teoillaan pääsevänsä paratiisiin

Uskovainen, lapsikatrastaan kuuliaisesti vuosi vuodelta kasvattava äiti

Nainen, joka menettää maineensa ja uransa yhden rattijuopumuksen takia

Poliittisesti levottomassa maassa asuva naisaktivisti, joka viettää suuren osan elämästään kotiarestissa tai liikkuu vain henkivartijoiden kanssa

Nuori nainen, joka uhkaa tulla tapetuksi lähisukulaisen toimesta kunnian takia

Tiukka, miesten lisäksi osaa naisista syyllistävä feministi

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

-nainen


Tiesitkö, nainen, että sinutkin on määritelty?
 
avonainen  avoin

hajanainen  hajalla(an) oleva, hajaantunut, siellä täällä, yksitellen esiintyvä, yksittäinen, epäyhtenäinen, keskittymätön, jäsentymätön, sekava

johdannainen  jstak toisesta johtunut tai johdettu (tuote tai muodoste), johdos

kaksinainen  kahdenlainen, kahdenlaatuinen, kahtalainen

kerrannainen  määrä joka saadaan kertomalla perusluku, mittayksikkö tms. jllak kokonaisluvulla, monikerta, usean lehdykän muodostama

kiintonainen  jssak kiinni oleva, paikallaan pysyvä, siirtämätön, liikkumaton, vaihtelematon, kiinteä, jähmeä, tiivis(rakenteinen), kova, luja, kimmoisa, jäntevä

kokonainen  koko, täysi, ehjä

leivonnainen  leivonnan tulos, leipomatuote

moninainen  monenlainen, monenlaatuinen, monenmoinen, monilukuinen, lukuisa, runsas

olennainen  jllek hyvin luonteenomainen ja tärkeä, jnk olemukseen keskeisenä kuuluva, elimellinen, perusluonteinen, huomattava, keskeinen, pääasiallinen, tähdellinen, tärkeä

poikkinainen  poikki mennyt tai oleva, katkennut, katkaistu

puolinainen  epätäydellinen, osittainen, vajavainen, vaillinainen, puolittainen, keskeneräinen, puolivalmis

rikkonainen  rikkinäinen, repaleinen, katkonainen, pirstaleinen

satunnainen  sattumalta esiintyvä tai tapahtuva, sattumanvarainen, tilapäinen, ajoittainen

sidonnainen  määräysten, tapojen, tottumusten tms. sitoma, rajoittama tai määräämä

sovinnainen  vallitsevaa, yleisesti hyväksyttyä moraali-, kauneus-, oikeus- tm. Käsitystä vastaava, perinnäinen, muodollinen, kaavamainen, pintapuolinen, tavanomainen, hengetön

umpinainen  ummessa, kiinni oleva, tiivis

vakinainen  pysyvä, kiinteä, vakituinen, varsinainen, säännöllinen, normaali

valinnainen  annetuista vaihtoehdoista valittavissa oleva, valinnanvarainen, vaihtoehtoinen

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tyttöjen oikeudet ovat naisten


”Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.”
J. P. Grant, UNICEFin entinen pääsihteeri

Joka vuosi 20. marraskuuta vietetään lapsen oikeuksien päivää. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva sopimus, jossa luetellaan lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asetetaan valtioille ensisijainen vastuu toteuttaa ne. Sopimuksen neljä yleistä periaatetta ovat syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen.

UNICEFin Maailman lasten tila -raportti kertoo muun muassa seuraavaa:

- 15–49-vuotiaiden tyttöjen ja naisten joukosta yli 70 miljoonaa on ympärileikattu, yleensä puberteetin kynnyksellä.
- Tyttöjen riski saada hiv-tartunta on huomattavasti poikia suurempi, samoin riski ravitsemuksellisiin ongelmiin.
- Kiinaa lukuun ottamatta joka viides 15–19-vuotias tyttö kehitysmaissa on avioliittoa vastaavassa suhteessa. Nigerissä osuus on jopa 59 %.

UNICEFin mukaan noin 93 miljoonaa lasta jää vuosittain koulun ovien ulkopuolelle, ja suurin osa heistä on tyttöjä. Kehitysmaissa tyttöjä ei aina ole vara lähettää kouluun, heitä tarvitaan kotitöissä ja heidän turvallisuutensa puolesta pelätään. UNICEFin tavoitteena on taata jokaiselle lapselle mahdollisuus koulunkäyntiin ja erityisesti lisätä tyttöjen koulutusta.

Myös tuoreessa YK:n väestörahaston (UNFPA) julkaisemassa Maailman väestön tila -raportissa korostetaan tyttöjen ja naisten koulutuksen ja terveydenhuollon tärkeyttä väestönkasvun hidastamisessa ja äärimmäisen köyhyyden torjumisessa.

Tytöstä voi tulla koulutettu nainen, joka pystyy huolehtimaan itsestään ja perheestään sekä toimeentulostaan ja joka osaa välittää tietoa omille lapsilleen ja koko asuinyhteisölleen. Tai sitten hänestä voi tulla lapsivaimo, rutiköyhän suurperheen äiti, orjatyöläinen, hintalapulla merkitty prostituoitu tai lapsisotilas.

www.unicef.fi

lauantai 22. lokakuuta 2011

Mummila


”Minä poljen, sinä ohjaat,
niin kuin tanssi matka käy.
Mummolaan kun pyöräilemme
pilvenhattaraa ei näy.”

Kaikilla lapsilla ei ole mummolaa, minne pyöräillä, tai se on kovin kaukana. Pienperheyhdistys ry:n Mummila-toiminta on valittu Vuoden Isovanhemmaksi. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto teki tämän valinnan, jonka perustelut ovat varmasti kohdallaan.

Mummila-toiminnassa on mukana vapaaehtoisia isovanhempia, jotka antavat aikaansa sellaisille lapsille, joilla ei ole yhteyksiä omiin isovanhempiinsa. Kummimummeja ja -vaareja koulutetaan ystäviksi jäsenperheiden lapsille, koulumummeja ja -vaareja pienille koululaisille. Toimintaa pyöritetään muun muassa erilaisten leikkiryhmien, teematapaamisten, retkien ja leirien muodossa.

Mummilan toimintakeskus sijaitsee Helsingissä. Toivottavasti samanlaisia, eri-ikäisten luonnollisen kanssakäymisen luomiselle ja säilyttämiselle tarkoitettuja paikkoja saadaan muuallekin Suomeen.

Jos kiinnostuit asiasta, käy osoitteessa www.pienperhe.fi (Palvelut).

torstai 13. lokakuuta 2011

Nainen: tee miehen työ!


Tiesitkö, että naiset käyttävät kotitöihin vuorokaudessa 15 minuuttia vähemmän kuin 30 vuotta sitten? Tilastokeskus tietää. Miehet puolestaan ahkeroivat tätä nykyä kotitöissä 20 minuuttia enemmän. Hurrataanko?

Jatketaan vielä. Nainen puurtaa kotitöissä yhä puolitoista kertaa kauemmin kuin mies ja on laajentanut reviiriään huoltotöihin. Mies kuitenkin kokkaa ja pesee pyykkiä aiempaa enemmän. Hurrataanko jo?

Maltetaan vielä. Emeritustutkija Pauli Sumasen mielestä Suomessa eletään vieläkin mieselättäjäyhteiskunnassa, jonka hyvinvointi romahtaisi, jos miehet eivät tekisi niin paljon töitä.

Allekirjoittanutta hämmästyttää, kummastuttaa. Suomessa on paljon esimerkiksi reilua työkuormaa kantavia ja veroropoja maksavia uranaisia, miehensä hoitamiseen sidottuja omaishoitajanaisia sekä yksinhuoltajaäitejä, jotka paitsi kantavat miesten siittämiä lapsia ja vastuun kasvatuksesta myös elättävät lapsiaan ja itseään. Ja mahtaakohan Sumanen halveksua koti-isiä, jotka jäävät omasta tahdostaan kotiin lapsia hoitamaan? Heitä on kasvava määrä.

Sumasen mielestä on rikottava myytti naisen eurosta. Hän on vaatinut miehille palkankorotuksia, jos tavoitteena on tasa-arvo; tämä vaatimus perustuu vuoden aikana tehtyihin todellisiin työtunteihin. Sumasen mukaan miesten korkeampi ansiotaso johtuu vain siitä, että miehillä työtunteja on huomattavasti enemmän. Nyt voi varmaan alkaa hurraamaan…

Muistan nuoruudesta lyhyen pestin työpaikassa, jossa miesten iltapäiväkahvittelu oli alkanut, kun naiset saapuivat huilimaan. Kun naisten kahvitauko loppui, miesten kahvitunti jatkui – kortinpeluulla. Joku mies osasi osoittaa hieman arvostusta meitä fyysistä työtä tekeviä naisia kohtaan valittelemalla, ettei voisi tehdä samaa, koska saa hiestä näppylöitä; oli ehkä hänen onnensa, että olin nuori ja kokematon. Miesten saamaa palkkaa en onneksi saanut tietää.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Audi, tahditon kiesi


”Oikeastaan katson naista samassa järjestyksessä kuin uutta autoakin.”
(Anna-lehden erikoisnumero, 25.8.2009)

Näin sanaili kaksi vuotta sitten Esko Kiesi, melkoisen mainio miesi. Tämä Audin entinen myyntijohtaja ja diplomi-insinööri tuskin koskaan saa tuosta lausunnostaan diplomia ainakaan feministeiltä.

Kiesi kertoo haastattelussa pitävänsä hyvin tärkeänä, että hänellä ja hänen naisellaan on paljon yhteistä. Esimerkeiksi hän mainitsee samantasoisen koulutuksen ja arvomaailman. Kiesi myös arvostaa sitä, että nainen silittää hänen paitansa. Jos nainen ei tähän enää suostuisi, suhde kuulemma vetelisi viimeisiään. Niin, ja naisen sopiva ikä on Kiesin mielestä miehen ikä jaettuna kahdella plus seitsemän. (Perinteiden miehenä Kiesi oli bongannut tämän joskus 40-luvulla ilmestyneestä oppaasta.)

Pidän itseäni edelleen melko itsenäisenä ja itsellisenä naisena, vaikka elänkin tasavertaisessa avioliitossa. Koska kesti ihan jonkin tovin, että löysin rinnalleni elämänkumppanin, luulen monen ehtineen pitää minua – jos ei nyt ihan miesvihaajana – kuitenkin jonkin sortin feministinä, joka ei miestä kaipaa. No, en ole feministi, mutta Kiesin haastattelun kaltaisista kokemuksista tahtoo väkisinkin mennä herne tuulenhalkaisijaan palkoineen kaikkineen.

Toki tiedän, että on paljonkin miehiä, jotka ajattelevat samoin kuin Kiesi. Mutta onko sitä ihan välttämättä puettava noin suoriksi sanoiksi? En ole varma, oliko Kiesillä tuolloin naisystävää, mutta toivottavasti ei ainakaan haastattelun jälkeen. Toisaalta, mistä sitä tietää, vaikka naisten määrä moninkertaistui. Onhan meitäkin moneen junavaunuun.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Fakkiutunut feminismi?

Äärifeministi, radikaalifeministi, valtavirtafeministi, profeministi, humanistifeministi, ekofeministi, liberaalifeministi, queer-feministi. Muu, mikä?

Ärhäkällä naisella on monta nimeä, mutta feminismin ydin taitaa olla säilyväistä lajia. Feministien mielestä naisten yhteiskunnallista asemaa olisi parannettava. Kannatan! Mutta miten? Asian ympärillä on paljon paikkansa pitävää naisasiaa, jota on syytä pysyttää pinnalla. Kannatan! Lähes aina mies on kaikkea muuta kuin nice. Tiedä tuosta.

Jotkut naiset ovat sitä mieltä, että nainen tekee viisaasti sanoessaan ei parisuhteelle ja perinteiselle perheen perustamiselle. Mies jaloissa pyörimässä tai antamassa mallia lapsen kasvaessa on jotenkin pahasta. Jos naiset eivät tekisi lapsia, loppuisi väki. Jos lapsi saisi vain äidin mallin, tai kahden äidin, en usko, että se olisi paras mahdollinen kasvualusta ihmistaimelle.

Jotkut naiset käyttävät rooliaan hyväkseen ilman häpyä. Viittaan tässä naisiin, jotka esimerkiksi avioerotilanteessa tekevät kaikkensa vaikeuttaakseen ex-puolisonsa elämää ja suhdetta yhteisiin lapsiin. Vaikka ilman syytä. Naisena ei haluaisi uskoa naisesta tällaista, mutta liian monta tositarinaa on tullut luettua ja kuultua. Ainakin Suomessa tuntuu sekä oikeuslaitoksen että yleisen sympatian olevan oletusarvoisesti naisen puolella. Lie tämäkin feminismin voitto.

Jotkut naiset pitävät välttämättömänä, että naiskiintiöt täyttyvät jokaisessa yrityselämän notkossa, niemessä ja saarelmassa. Vaikka Suomessa varmasti on läjäpäin koulutettuja ja näkemystä omaavia naisia vähemmän vastuullisissa rooleissa, ehkä pätevyyden vaatimusta ja naista ei tarvitse sijoittaa samaan yhtälöön kaikilla mahdollisilla aloilla. Tai ainakin nainen voisi kokea joillakin aloilla olevansa kohtuuttoman lujilla mieheen verrattuna.

Jotkut naiset ovat sitä mieltä, että nainen tulee aina ensimmäisenä. Ikinuori kovakuori Lenita Airisto on kertonut syntyneensä tammikuun ensimmäisenä päivänä ja vuoden ensimmäisenä vauvana, olevansa sukunimensä ansiosta aakkostuksen kärjessä ja istuneensa koulussa eturivillä. Naarasenergian puolesta ja tennissukkia vastaan saarnannut Lenita on mahdollisesti monen feministin malli numero yksi.

Jotkut naiset joutuvat todistelemaan, etteivät ole feministejä, vaikka sattuvat toisinaan moittimaan miehiä ja esittämään vahvoja mielipiteitä. Jotenkin ahdistavalta tuntuu ajatus, että vahva nainen olisi automaattisesti korkealla feminismiasteikolla.

Naisten Pankki – varsinainen ideavaranto


Naisten Pankki on vasta vuonna 2007 perustettu mutta paljon aikaan saanut toimija. Se kerää lahjoituksia parantaakseen kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa, periaatteena kestävä kehitys. Pankkia pyöritetään vapaaehtoisvoimin.

Ketkä sitten ovat Naisten Pankin takana? Naisten Pankki sai alkunsa Liberiassa käyneiden vaikuttajanaisten ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyönä. Mukana on myös joukko osakkaita ja tietenkin melkoinen määrä lahjoittajia.

Mikrolainoja on ollut käytössä jo pitkään. Köyhäkin voi olla idearikas vaikkakaan ei totutun pankkiajattelun mukaan kovin luottokelpoinen. Kun köyhä nainen saa kyläpankista mikrolainan ja kouluttautuu esimerkiksi ompelijaksi tai maanviljelijäksi, hän pystyy pienen lainan avulla luomaan kannattavaa liiketoimintaa. Tästä puolestaan hyötyvät naisen perhe ja suku, jopa koko kylä. Mikrolaina menee kiertoon, sillä lainaamansa summan tienannut palauttaa rahan kyläpankille.

Taitaa niistä kyläpankeista löytyä miehiäkin. Ja joka tapauksessa Naisten Pankin idea on verrattomasti kestävämmällä ja inhimillisemmällä pohjalla kuin yksikään pikavippi, alkuperäinen tai kopioitu.

Jos asia tuntuu siltä kuin rahaa pankkiin laittaisi, lue lisää:
www.naistenpankki.fi