Naisten Pankki on vasta vuonna 2007 perustettu mutta paljon aikaan saanut toimija. Se kerää lahjoituksia parantaakseen kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja toimeentuloa, periaatteena kestävä kehitys. Pankkia pyöritetään vapaaehtoisvoimin.
Ketkä sitten ovat Naisten Pankin takana? Naisten Pankki sai alkunsa Liberiassa käyneiden vaikuttajanaisten ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyönä. Mukana on myös joukko osakkaita ja tietenkin melkoinen määrä lahjoittajia.
Mikrolainoja on ollut käytössä jo pitkään. Köyhäkin voi olla idearikas vaikkakaan ei totutun pankkiajattelun mukaan kovin luottokelpoinen. Kun köyhä nainen saa kyläpankista mikrolainan ja kouluttautuu esimerkiksi ompelijaksi tai maanviljelijäksi, hän pystyy pienen lainan avulla luomaan kannattavaa liiketoimintaa. Tästä puolestaan hyötyvät naisen perhe ja suku, jopa koko kylä. Mikrolaina menee kiertoon, sillä lainaamansa summan tienannut palauttaa rahan kyläpankille.
Taitaa niistä kyläpankeista löytyä miehiäkin. Ja joka tapauksessa Naisten Pankin idea on verrattomasti kestävämmällä ja inhimillisemmällä pohjalla kuin yksikään pikavippi, alkuperäinen tai kopioitu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti