Lapset käyvät koulua.
Muodollisesti ja sisällöllisesti
hyvin yksinkertainen virke. Ja itsestään selvä asia meillä Suomessa.
Toisin on monessa kehitysmaassa joka
viikko, joka päivä. On totta, että on naisia, äitejä, jotka eivät ymmärrä
koulun merkitystä, eivät pidä sitä tärkeänä. Heistä se saattaa olla liian
hankalaa – tai sitten ei ole koulua, minne jälkeläisiä laittaa. Usein äidit
eivät lähetä lapsiaan koulutielle, koska heillä ei ole siihen varaa. Joskus
koulunkäynti on tyttölapsille jopa hengenvaarallista, varsinkin jos matka
kouluun kestää tunteja.
Onneksi on olemassa
lapsiystävällisiä kouluja, joita rakentaa UNICEF. Lapsiystävällinen koulu
esimerkiksi tukee lapsen oikeuksia, edistää tasa-arvoa ja sitouttaa koko
yhteisön koulutoimintaan. Ikävää asiassa on se, että koulu ei aina voi
oletusarvoisesti olla lapsiystävällinen vaan sellainen, mikä pitää erityisesti
luoda.
Onnetonta on se, että 75 miljoonaa
lasta ei pääse lainkaan peruskouluun. Nekin lapset, jotka säilyvät hengissä
kouluikään saakka ja pääsevät kouluun, saavat usein kuluttaa sen penkkiä vain pari vuotta. Jos
perheen tytöistä tulee lapsivaimoja, se on koulutien loppu. Ilman koulutusta
köyhyys ja sen aiheuttamat ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Surullista puolestaan on se, että
suomalaiset vanhemmat saattavat antaa lapsensa jäädä kotiin, jos ei vaan satu
hotsittamaan lähteä kouluun. Ja että meillä on varaa kiistellä siitä, olisiko
parempi luokkakoko kymmenen vai kaksikymmentä oppilasta, tulisiko laulaa
suvivirttä vai ei ja pitäisikö koululaisille tarjota kevytmaitoa vai
rasvatonta.
Äitienpäivänä sopii kuluttaa muutama
ajatus koulunkäyntiin, joka on mitä parhain lahja omalle lapselle annettavaksi.
Lahja, joka on paljon enemmän oikeus kuin velvollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti