Nouse
sohvalta -teema on tällä viikolla esillä Marttaliitolla ympäri Suomea.
Luennollaan martat haluavat muistuttaa liikunnan merkityksestä
kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Tämän viikon luento on Kauha & kukkaro
-luentosarjan toinen tänä vuonna. Ensimmäisen luennon teemana oli Omalla
painolla, loppuvuodesta vuoron saavat Aikaa nauttia ja Muista muistia.
Kaikki
luennot ovat osa marttojen Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanjaa;
kolmivuotinen teemakausi käynnistyi vuoden 2011 alussa. Ja miten martat
hidastavat? No marttailemalla tietenkin eli keskittymällä mieluisaan
tekemiseen.
Marttailua
on:
-
hidastaminen, keskittyminen käsillä olevaan hetkeen ja tekemiseen
- hyvien
päätösten toteuttaminen, ajatuksen ja toteutuksen välissä tapahtuva hyvän
mielen oivallus
-
keskittyminen siihen, missä mieli lepää (synonyymi myös sormien multaan
upottamiselle)
-
päätöksissä pysyminen, yksinkertaistaminen
- tekeminen
tekemisen ilosta
- yhteen
kokoontuminen ja yhdessä tekeminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti